Kingston MilanaVirtuaalihevonen / a sim game horse Info
Kingston Milana saapui minulle joulukuun alkupuolella suoraan kasvattajaltaan, yhteistyötalliltamme Kingston Gårdista. Milanan ostin yhdessä upean punarautiaan täysiverioriin Felixin kanssa, joskaan näillä kahdella en näe mitään muuta yhteistä kuin saman kasvattajan. Molemmat varsoista olivat kuitenkin sellaisia, että ne jostakin syystä oli vain pakko saada meille asumaan. Milanassa minut hurmasi erityisesti sen kirjava isä, jonka väri oli mitä veikein. Kaunis ja suurikokoinen tammavarsa pääsi siis muuttamaan meille, ja siitä ennustettiinkin varsin hyvin liikkuvaa kouluratojen valloittajaa. LuonnekuvausLuonteeltaan Milana on kaikkea muuta kuin järin ruusuinen. Se on kipakka ja omaa paljon temperamenttia, eikä se varmasti uskalla näyttää hoitajalleen negatiivisia tunteita mikäli tällaisia on. Tamma on hyvin tarkka rutiineista ja usein hermostuukin, mikäli esimerkiksi sen ruokinta-ajat tai tarhailukaverit muuttuvat. Tämä on tietty haittana kilpamatkoilla, mutta sitä on onneksi saatu jo hieman siedätettyä tähän.Käsitellä Milana on melko hankala, varsinkin aloittelevalle hevosihmisille. Se tuntuu pitävän karsinaansa täysin omana valtakuntanaan, eikä sinne siedä kenenkään astuttavan ellei tämä ole tuomassa esimerkiksi päiväheiniä. Milana on melkoinen noita-akka, ainakin tallimestarimme sanojen mukaan: tammalla on paljolti luonnetta, joten se on kaikista paras satuloida ja muutoinkin hoitaa kiinnitettynä esimerkiksi hoitopaikalle. Milanaa tarvitsee aika-ajoin palauttaa takaisin maanpinnalle, sillä tamma tuntuu usein kuvittelevan olevansa ihmisen yläpuolella: taluttaessa se voi hyvinkin rynniä päälle, harjatessa näykkiä ja satuloidessa niskuroida. Tämä tietty tulee heti kylvää pois, eikä tammalle saa antaa tilaa riehua. Oikeanlaisella käsittelyllä on Milanakin ihan normaali hevonen, joskin ehkä hieman mököttävämpää ja hapanta sorttia. Sen kanssa sujuvat niin arkiset kuin oudotkin hoitotoimenpiteet, vaikka kaikkea uutta se karvaasti tuntuu vierastavankin. Ratsuna Milana on melkolailla samaa luokkaa kuin hoitaessakin: sen erikoisalaa tuntuu olevan ainainen kenkkuilu, joten heti alkutunnista se olisikin hyvä pistää ruotuun. Tamma on kyllä osaava ja halutessaan liikkuu kuin unelma, mutta vaatii ratsastajaltaan paljon työtä. Milana ei tunnu antavan mitään ilmaiseksi, muttei toisaalta jaksa pelkkää köpöttelyäkään; tästä syystä se ei ole omiaan aloittelevalle ratsastajalle, sillä tamma lyö todella helposti hanskat tiskiin ja ryhtyy riehumaan. Milana on oikeanlaisen ratsastuksen tuloksena kevyt ja elastisesti liikkuva kouluratsu, joka on helppo saada myötäämään ja tekemään erinäisiä tehtäviä. Se tottelee kyllä ja pysyy kuulolla, kunhan ratsastaja on saanut ohjat omiin käsiinsä. Esteratsuna Milana ei juurikaan ole kunnostautunut, mutta mielen virkistykseksi sen kanssa hypätään muutaman kerran kuukaudessa maastoilun ohella. Tamman kaasujalka tosin tuntuu kiihtyvän tuolloin vähän liikaakiin, joten sen kanssa saa olla tarkkana myös ulkoilmassa ja esteillä. Klikkaa suuremmaksi Sukutaulu
Isä... Emä... Jälkeläiset & jalostusinfoKingston Milana ei ole vielä tarjolla jalostukseen.KilpakalenteriMerkittyinä vain voitot ja sijoitukset.KRJ-sijoituksia yhteensä 0 kpl. NJ-menestys: - Muut meriitit: - Ei tuloksia Mitä kuuluu?Päivitetty viimeksi 06122010Milana muutti tänään uuteen kotiinsa HR Warmbloodsiin. Tamma on yhtä kipakka kuin viimeksi sen kasvattajallaan näin, joten katsotaan miten sen kanssa yhteiselo alkaa soljumaan... Milanan kanssa olisi tarkoitus viettää ihan varsapäiviä ja aloitella hiljakseen koulutusta, mitään suurempia meriittejä sille ei olla vielä hankkimassa. © |
| © HR WB's ELLEI TOISIN MAINITA / THANKS TO © / ETHÄN KOPIOI! |